lauantai 17. joulukuuta 2011

Mikä yllättänyt äitiydessä?


On tullut muutamaan otteeseen keskusteltua eri äitien kanssa, mikä asia on yllättänyt äitiydessä.

Minulla oli raskausaikana monia ajatuksia vauvan syntymän jälkeisestä ajasta. Että täysimetän puolivuotiaaksi, osaimetän vuosikkaaksi, teen kaikki soseet itse ja sitä rataa. Kuinka vähän loppujen lopuksi tiesinkään. Nyt, kun maidontuotanto on ajettu alas, tunnen haikeuden joka kerta sydämessäni, kun näen äidin imettävän lastaan. Surutyö kestänee vielä aikansa. Katkera en silti suostu olemaan. Soseista olen ottanut nyt sen kannan, että parempi tarjota sekä omatekoisia että kaupan soseita. Ettei sitten reissussa tule ongelmia.

Me päätimme kestoilla vauvan synnyttyä, mutta en voinut kuvitella, miten siihen hurahtaisin. Selailen usein vauvan päikkäreiden aikana kestovaippakauppoja netissä ja kuolaan ihanien kuosien perään. Harmittaa kovin, että meidän vaippavarastot ovat tällä hetkellä niin täydet, ettei uusille vaipoille ole tarvetta.

Se, miten pieni lapsi voi muuttaa vanhempiaan, on ollut suurin yllätys. Tunnustan olleeni hyvinkin suorituskeskeinen perfektionisti. Ainakin mitä töihin tulee. Äitinä en voi olla kumpaakaan. Vaikka tekisin kaikkeni, niin siltikin voisin tehdä jonkin asian paremmin. Ja äitiyteen kuuluva syyllisyys on seurana, teit asiat miten hyvin tahansa. Mutta kappas, en ole ottanut tästä stressiä.

Se on yllättänyt, miten paljon tunteita vauva herättää. Niin positiivisia kuin negatiivisia. Tunteiden määrä lienee sama, mutta vaihteluväli on suurentunut entisestään. Tämän saa tuta myös isä. Valitettavasti. Olen välttänyt kaikkien mahdollisten liikuttavien elokuvien, tv-sarjojen ja dokumenttien katsomista, koska alan vetistellä kuin Niagara. Herkistyn sellaisista asioista, jotka eivät liikuttaneet minua aiemmin. Ja kliseisesti sitä rakkauden määrää, jota omaa lastaan kohtaan tuntee, ei voi sanoin kuvata. Se on jotakin niin suurta ja upeaa. Myös se on yllättänyt, miten paljon vauvan kanssa täytyy käsitellä myös omia negatiivisia tunteita. Mitä kurjemmalla fiiliksellä olet itse, sitä pahemmin vauvankin kanssa menee. Vauva vaistoaa vanhemman stressitilan ja ketutuksen ja tällöin esim. nukutus kestää tupla-ajan normaaliin verrattuna.

Huolen määrä tuntuu olevan äideillä vakio. Syökö vauva tarpeeksi, juoko tarpeeksi, mikä itkettää, sattuuko johonkin. Kun vauva nukkuu ensimmäisen kerran täyden yön, herää äiti vähän väliä hereille, että onko nyt kaikki varmasti hyvin ja hengittääkö vauva.

Kokonaisvaltaisuus ja mustavalkoisuus. Se, miten tämä homma on todellakin 24/7 työtä ilman vapaapäiviä. Toki ymmärsin, että vauva muuttaa tullessaan kaiken, mutta ei siihen osaa silti varautua. Ja se, miten mustavalkoisesti asiat usein nähdään. Olet joko tai, ei sekä että. Et voi vain osakestoilla tai kantaa silloin tällöin. Olet mukamas joko täyskestoilija viherpiipertäjä, joka käyttää vauvalla vain luomuvaatteita ja tekee kaikki soseet itse omin pikku kätösin viljellyistä luomuvihanneksista sekä kannat lastasi aina joko kantoliinassa tai repussa. Tai sitten olet täyskertistelevä kerskakuluttaja, joka ostaa vauvalle merkkivaatteita vain P.o.P:lta tai Stockmannilta, ja kärräät lastasi hypersuperdesignvaunuissa, joiden hinta on nelinumeroinen. Et voi muka olla mitään tuolta väliltä. Itse väitän toisin. Asioita voi ja pitää tehdä, niin kuin itsestä parhaalta tuntuu ja joita jaksaa tehdä. Ristiriitaisia ohjeita ja suosituksia satelee joka suunnasta. Suositukset ovat VAIN suosituksia. Näin kohta puolivuotiaan vauvan äitinä usutan toimimaan rohkeasti omien arvojen ja tuntemusten mukaan. Jokainen tietää itse, millaiset tavat toimivat juuri tässä perheessä. 

Ehkä eniten on yllättänyt se, johon viittasin jo aiemmassa postauksessani. Miten paljon äidit kilpailevat keskenään. Kenen raskausaika oli kamalin, kenen synnytys pisin, kenen vauva oppii ensimmäisenä sitä, tätä, tuota. Onko tässäkin asiassa pakko kilpailla?

Vertaistuki rok. Haen tukea jo raskausaikana tutuiksi tulleilta äideiltä, joilla kaikilla on samanikäinen lapsi kuin itsellä. Samoin perhevalmennuksesta tuttujen äitien kanssa on mahtavaa tavata. Jotenkin se lohduttaa, että muillakin kärsitään rikkonaisista öistä, soseiden aloitusongelmista, vatsavaivoista, hampaiden tulosta tai rokotuksen aiheuttamista oireita. Ja toisilta voi kysellä, että onko muilla ollut vastaavaa kuin meillä.

Se on myös yllättänyt, miten sitä jaksaa, vaikka kuinka väsyttäisi. Viime yönä sain nukuttua sellaiset ruhtinaalliset nelisen tuntia. Silti on vain pakko jaksaa touhuta vauvan kanssa. Ja kyllähän sitä jaksaa. Kummasti sitä saa uusia voimia, kun vauva nauraa ääneen tai kiljahtelee riemusta äidin kasvot nähdessään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!