lauantai 28. tammikuuta 2012

Päiväunikoulu

Minä olen päättänyt. Se yleensä tarkoittaa sitä, että jääräpäisesti menen vaikka sen harmaan kiven läpi. Mieskin on sanonut, että olen jääräpäisin olento maan päällä. Ja lyhytpinnaisin, mutta se on tarina erikseen :-)

Olen päättänyt, että neitimme opettelee nukkumaan päiväunia pidempään kuin puoli tuntia kerrallaan. Alkaa mamman hermo olla aika kireällä, kun päivän aikana ei ehdi tehdä mitään. Ja noiden päiväunisessioiden jälkeen (4 - 5 x ½ tuntia), meille muuttaa joka ilta Pikku Myy. Onpa kiva isänkin tulla töistä kotiin ja viettää ns. laatuaikaa perheen kanssa, kun perheen pienin on koko ajan suupielet alaspäin ja huutaa enemmän tai vähemmän epävireisesti.

Ostin nettikaupasta yhden vauvan unta käsittelevän kirjan ja aion ostaa myös toisen. Luen kaiken mahdollisen ja  sitten pistetään kunnolla tohinaksi. Toki olen jo nyt kolme päivää toteuttanut saamiani ohjeita ja kappas: Aino on nukkunut kerran päivässä puolentoista tunnin unet. Toki tämä vaatii toimenpiteitä ja rutiineja, rutiineja, rutiineja. Tätä puolta tuntia pidempään nukkumista viimeksi sattunut.... (yövalvomisten rasittama pääni ei jaksa edes kunnolla muistaa) muistaakseni elokuussa. Jolloin Aino oli siis vasta reilun kuukauden vanha. Tätä härdelliä on jatkunut jo puoli vuotta. Uskon, että asia saadaan muutettua, kun vain jaksan olla jääräpäinen tässä(kin) asiassa. Uskon vahvasti, että vauvan unirytmiin ja nukkumiseen voidaan vaikuttaa ja vauva voidaan opettaa nukkumaan paremmin. Pitäkää siis meille peukkuja, seuraavina viikkoina testataan äidin hermoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!