Ystäväni sai lapsen reilu kuukausi sitten. Tänään hän hehkutti NaamaKirjassa, kuinka kiskoi jalkaansa taas pillifarkut. Hänelle suon tämän ilon, kun tiedän, kuinka hän pitää vartalonmyötäisistä vaatteista. En tiedä, onko minussa jotakin vikaa, mutta itse en kaipaa niitä vaatteita, joita käytin ennen raskautta. En ole koskaan ollut kokoa S eikä unelmieni vaatekertaan todellakaan kuulu pillifarkut.
Vaikka on minullakin päiviä, jolloin vihaan eteisemme liukuovellisen vaatekaapin isoa peiliä ja vaatteet, jotka eivät ole trikoota, ahdistavat. Mutta olen hyväksynyt sen. Vauva muutti vartaloani. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta toisaalta, miksi se ei saisi näkyä, että olen aikaansaanut kropassani maailman suurimman ihmeen. Minun puolestani se saa näkyäkin. Voisin olla toki keveämpi, pienempi ja timmimpi, mutta kevään sairastelukierre on tehnyt sen, etten ole päässyt edes vaunulenkeille, puhumattakaan lenkkeilystä tai uinnista. Kaiken ehtii.
Oletko sinä sinut kropassasi vai tunnetko tuskaa sovituskopissa tai farkkuihin ahtautuessasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!