perjantai 3. elokuuta 2012

Hoppu hoppu

En ymmärrä äitiäni joskus ollenkaan. Hänellä on jostakin syystä aivan kamala hoppu. Siis Ainon suhteen. Ainon pitäisi JO kävellä, onhan ikää JO kunnioitettavat 13 kuukautta. Ainon pitäisi tehdä KAIKKI tarpeensa pottaan. Ainon pitäisi sitä, tätä, tuota. Äh, en jaksa. En tiedä, johtuuko äidin malttamattomuus siitä, että itse kävelin yhdeksänkuisena.

Aino kävelee sitten, kun hän on siihen valmis. Tyttö kun on sitä sorttia, että varmistelee. Ei uskoisi, että lyhytpinnaisuuteen ja temperamenttisuuteen rimmaa varmistelu, mutta niin se vain on. Aino voisi jo kävellä, sen verran tukevaa on askellus taaperokärryn kanssa ja huonekaluja vasten. Meillä ei ole mikään hätä asian kanssa. Ainoastaan haikeudella ajattelen, että voi käydä niin, että tyttö kävelee ensiaskeleensa hoidossa, enkä ole paikalla näkemässä sitä. 

Ja potattaminen. Olemme käyttäneet asiassa harkintaa. Aino ei juuri viihdy vielä potalla, eikä sinne ole yrityksistä huolimatta saatu mitään metsästettyä. Pottailu ei ole mitenkään säännöllistä. Miksi pitäisikään vielä tässä vaiheessa ollakaan? (Kuulemma maanantaina saan yksivuotisneuvolassa tästä huutia, mutta so what?) Meillä on tavoitteena, että tyttömme olisi päiväkuiva ensi kesänä ja yökuiva siitä vuoden päästä. Tämä on ymmärtääkseni ihan normiaikataulu. Vai miten teillä lukijoilla on menty/ mennään pottaamisen ja kävelyn kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!