Eniten nykyisessä elämässäni minua rassaa jatkuva kiire. Kliseisesti kaipaisin arkeeni muutaman lisätunnin. En käyttäisi sitä lisätuntia töihin. Plaah. En todellakaan. Siihen riittää mainiosti se seitsemän ja puoli tuntia päivittäin. Joskus sekin tekee tiukkaa.
Kaipaan noita lisätunteja töiden ulkopuolelle. Että olisi aikaa edes harrastaa jotakin. Kai tätä bloggaamista voisi kutsua harrastukseksi, kun teen sitä säännöllisesti ja nautin siitä. Mutta kaipaisin sitä, että minulla olisi tälle enemmän aikaa. Enemmän aikaa lukea laadukkaita blogeja. Enemmän aikaa kommentoida, olla läsnä. Edes virtuaalisesti. Enemmän aikaa lukea, kehittää itseäni, nauttia lempilehdestäni (Kodin Kuvalehdestä). Tai edes rasittaa tätä kroppaani liikkumalla.
Mutta ei. Tuntuu, että koko ajan olen menossa tai tulossa jostakin, kaikki asiat jäävät viittä vaille valmiiksi, viimeistä silausta vaille. Energiaa ei ole mihinkään ylimääräiseen ja kaivaudun ihanaan, lämpöiseen pesääni unille jo kahdeksan jälkeen illalla. Ei ihmekään, että tätä aikaa kutsutaan ruuhkavuosiksi. Kun sellaiselta minusta todellakin tuntuu. Tuntuu, että olen matkalla jonnekin, mutta samalla olen jumissa ja etenemiseeni vaikuttaa se, miten muut liikkuvat ympärilläni. Usein huomaan olevani jumissa jossakin tilanteessa vain sen vuoksi, etten osannut ennakoida tai suunnitella jotakin tilannetta etukäteen. Että elämääni ohjaa yhä useammin joku ulkopuolinen tekijä. Naapurin mersukuski, joka ajaa muista piittaamatta. Kaahari, joka vaarantaa muiden terveyden holtittomalla ajotavallaan. Pappa, joka käy autolla kaupassa kerran kuussa ja jonka havaintoelimet eivät jo iän vuoksi ole enää aivan parhaimmillaan. Toivoisin, että voisin itse vaikuttaa elämääni enemmän. Nyt tuntuu siltä, että olisi aika satsata omaan hyvinvointiini. Kun voin itse hyvin, ihmiset ympärillänikin voivat hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!