Asuin Tampereella vuodet 2002 - 2007. Niihin vuosiin mahtuu paljon kipua, vaikeita hetkiä, mutta myös upeita elämyksiä, elämänmittaisten ystävien löytämistä, omien rajojen etsimistä ja itsen löytämistä.
Tampereelle tullessa tuntuu aina, kuin olisi tullut toiseen kotiin. Tuttuja katuja kävellessä muistiin palailee eläviä muistoja, ajatuksia, joita on sydämen sopukoissa pohtinut aikoinaan, samoja reittejä kulkiessaan. Kuinka nopeasti vuodet ovatkaan vierineet. Elämänmakuiset muistot ovat kuin ne olisivat tapahtuneet eilispäivänä.
Noina vuosina minulla oli paljon haaveita. Toivoin löytäväni vakityön, jossa voisin olla onnellinen ja kehittyä ammattilaisena. Haaveilin rinnalleni aikuista miestä, jonka juoksut olisivat jo juostu ja joka haluaisi jakaa koko elämänsä kanssani. Noiden vuosienkaan jälkeen elämä ei ole mennyt niin kuin suunnittelin tai haaveilin. Elämä on yllättänyt. Usein positiivisessa mielessä. Upean miehen sain rinnalleni, kun lakkasin etsimästä ja vähiten asiaa odotin. Sitä seurasi avioliitto ja tytär.
Jollakin tapaa tuntuu, että elämä "hyvittää" nyt niitä vuosia, jolloin olin todella kovilla ja elämä näytti niitä pahimpia puoliaan. Nyt elämä hymyilee ja on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!