torstai 20. kesäkuuta 2013

3 x lääkäri

Eilen oli kolmen lääkärin päivä. Reissussa meni kuusi tuntia ja illalla olin aivan puhki. Ensin kävin työterveyslääkärillä, kun ei tämä kuusi viikkoa kestänyt tukkoisuus ja nuha ota millään loppuakseen. Sain lähetteen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille ensi tiistaiksi. Saa nähdä, mitä hän sanoo ja keksiikö hän jonkun kikkakolmosen lopettaa tämän oireilun vihdoin.

Anoppi uhkasi, ettei lähde mun suppareiden kanssa mökille juhannukseksi, jos en sitä ennen käy tarkistuttamassa kohdunkaulan tilannetta. No, soitin aamulla Naistenklinikan päivystykseen ja sinnehän tie vei. Kohdunkaulassa kaikki ok, kiinteä ja täysimittainen, eikä muuttunut edes ponnistettaessa minnekään. Samalla selvisi, että hemppa on edelleen vain 107. Ei siis ihme, että väsyttää ja on veto pois. Meidän pikkutyyppi on nyt ollut joka kerta ultratessa (5 krt) ja kaksi kertaa neuvolassa asiaa tsekattaessa perätilassa. Ja jos olen omia tuntemuksia oikein tulkinnut, on se hänen vallitseva olotilansa. Vielähän tilanne voi muuttua moneen otteeseen, mutta lääkäri sanoi jo, että synnytystapa-arviota on syytä aikaistaa ainakin viikolle 35, jotta mahdolliset kääntöyritykset voidaan tehdä rv:lla 36 & 37. Samalla mitattiin Myttynen ja mitat menevät yli viikkoa, jopa kahta yli käyrien. Kokoa tyypillä on jo melkein 1500 grammaa. Kuinkakohan isoksi hän mahtaakaan kasvaa? Lääkäri jopa sanoi, että jos seuraavalla lääkärikäynnillä (kohdunkaulan tsekkaus) 16.7. mitat näyttävät edelleen suurilta, pääsisin vielä erikseen painokontrolliin.

Sitten kävin vielä tuon reissun jälkeen terveyskeskuksessa pyytämässä lääkäriltä sen B-todistuksen. Heillä oli kaikki järjestelmät kaatuneet, joten mun piti selittää koko juttu alusta alkaen uusiksi (lääkäri kun ei päässyt mun tietoja mistään näkemään). Lupasi kirjoittaa todistuksen heti, kun koneet toimivat ja toimittaa sen suoraan KELAan.

Olipahan päivä. Mutta nyt voi huoletta taas jatkaa eloa sen mikä lenssu ja supistukset sallivat.

Me päätimme siirtää mökille lähdön huomisaamuun. Yhdistelmä pahat ruuhkat - neljän tunnin mökkimatka - päikkärinsä nukkunut tahtotaapero - perillä vasta nukkumaanmenoaikaan - katastrofiyö taaperon autossa nukkumisen jälkeen ei oikein houkuttele. Sain onneksi miehen ylipuhuttua ja huomenna lähdetään heti aamiaisen jälkeen.

Ihanaa juhannusta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!