Tänään (rv36+0) kävin synnytystapa-arviossa. Luulin, että arvio olisi vasta myöhemmin, mutta kun ensimmäinen synnytykseni oli "komplisoitunut", sain ajan varsin nopeasti. Ajanvarauskirjeessä pyydettiin varautumaan tunnin, jopa kahden tutkimuksiin. Vähän etukäteen jännitti. Heräsin ukkosen murinaan jo puoli neljän maissa, enkä enää sen jälkeen saanut unta.
Käynti oli yllättävän nopea, hyvä jos kahtakymmentä minuuttia olin vastaanotolla. Mitään estettä alatiesynnytykselle ei näyttäisi olevan (Ja kaikki huutaa: JEE!!). Sisätutkimus oli mun mielestä nopea sekä tosi helläkätinen ja varovainen (ehkä siksi, että kyseessä oli erikoistuva lääkäri). Eniten meni aikaa siihen, kun Myttynen mellasti mahassa niin, ettei lääkäri meinannut millään saada mittoja otettua. Mittojen mukainen painoarvio 3,1kg (vastaa rv38). Runsaat, kivuliaat supistuksetkaan eivät ole saaneet mitään aikaiseksi kohdunsuulla, joka on siis edelleen kiinni, ehkä vähän lyhentynyt. Kysyin, että kun noita kivuliaita supistuksia on päivä päivä enemmän, että mistä sitä oikein tietää, milloin on sitten tosi kyseessä. Lääkäri vain totesi, että "no, sitten ne ei lopu, vaan alkavat vain tihentyä ja voimistua". (Pahimmillaanhan mulla on ollut kivuliaita supistuksia muutaman minuutin välein parinkin tunnin ajan, loppuen sitten kuin seinään.)
No, nyt se on takana. Nyt vain odottelua. Kieltämättä alkaa mieli jo käydä malttamattomaksi. Ei siksi, että sinänsä olisi kiirettä saada lasta syliin, vaan se, miten kehno oma olotilani on. Olen uhannutkin, että ensi viikon loppupuolella aloittelen lempeitä alivuokralaisen häätöyrityksiä. Sitä ennen pitäisi paneutua synnytystoivelistan tekoon. Siitä postaan erikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!