sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lastenvaatelemppareita

Mä en tunnetusti lämpene millekään lastenvaatemerkeille. Tiedän suunnilleen joitakin hypetysmerkkejä nimeltä, mutta pääperiaatteeni on, etten maksa lastenvaatteista sellaisia summia, jota noista merkkikuteista joutuu pulittamaan.

Lempiostospaikkojani ovat Prisma (erityisesti Ciraf-merkki) ja Lindex, joista molemmista tuntuu löytyvän minun makuuni kivannäköisiä vaatteita, jotka kestävät pesusta pesuun. Nyt, kun vielä me saamme päättää, mitä lapsemme pukee päälle, on käytännöllisyys, kestävyys ja kiva ulkoasu minulle ne tärkeimmät kriteerit. Karsastan prinsessa- ja hirviöprinttejä, paljetteja ja kirkuvaa pinkkiä ja glitteriä. Leikki-ikäisten tyttöjen pitäisi pukeutua sellaisiin vaatteisiin, joita on totuttu näkemään rajojaan koettelevien teinien yllä. Mielestäni lasten pitäisi näyttää lapsilta. Arvostan myös sitä, että vaatteiden väriyhdistelmät olivat iloisia, yhdisteltäviä ja mieluusti myös uniseksiä, onhan meillä pian kaksi eri sukupuolta olevaa tenavaa.

Nyt kuitenkin Cirafin ja Lindexin seuraan on hivuttautumassa muutamia uusia merkkisuosikkeja. Kuvat olen napannut merkkejä myyvien verkkokauppojen nettisivuilta.

Blingo
Meillä on Blingon housut aiemmasta mallistosta. Yksiväristen velourhousujen juju on raidalliset resorit, jotka ovat käännettävät eli samat pökät toimivat kahdessa eri koossa. Superidea!

Nyt olen hurahtanut harmaan ja värillisen yhdistelmään ja voipi olla, että ylläolevat vaatteet kotiutuvat vielä meille...

Villervalla

Villervallan tähtikuosi on (kai) jo legenda. Itseäni miellyttää vaatteiden uniseksit kuviot, pirteät väriyhdistelmät ja kivat sävyt.

Next.co.uk
Eksyin alunperin Nextin sivuille etsiessäni kivoja äitiysvaatteita. Niitä valikoimista löytyi kohtuuhintaan ja toimituskin oli nopea. Järkevät hinnat houkuttelevat tilaamaan lisää.

Mitkä ovat sinun lastenvaate-merkkisuosikkisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!