perjantai 13. joulukuuta 2013

Kolmannesvarttinen

Oiva on nyt kolme kuukautta vanha. Juurihan tuo pötkylä syntyi! Ei vaan, synnytyksestä tuntuu olevan jo todella pitkä aika. Päivät ja viikot vierähtävät valtavaa vauhtia, mutta en valita.

Oiva on mielestään jo niin iso poika, ettei viihdy enää selällään kuin nukkuessaan. Muutoin pitää aina päästä istumaan tai ainakin saada päätä ylös. Emme toki häntä vielä istuta häntä hetkiä pidempään.

Vaikka sisaruksia ei saisi verrata, minkäs sille mahtaa. Siinä, missä Aino sai aina neuvolasta haukkuja lihasjäntevyydestään, pikkuveli pistää parastaan ja tönötti pää pystyssä jo ensimmäisen kuukauden neuvolassa. Sen verran topakasti hän nappaa lelukaaren leluista kiinni ja kääntyy selältä kyljelleen, että hän myös lähtenee liikkeelle siskoaan aiemmin. Milloin, se jää nähtäväksi. Kova hinku hänellä olisi jo eteenpäin. Sen huomasi terveydenhoitajakin neuvolassa. Jalkoja pungetaan jo kovaa vauhtia pyllyn alle ja käsillä yritetään kiskoa kroppaa eteenpäin. Vielä ei yhteispeli aivan toimi ja sekös pientä miestä harmittaa suunnattomasti. Pistokset pistivät itkettämään ja saivat pienen väsyksi. Saa nähdä, nukutaanko tänään kerrankin puolta tuntia pidempään.

Kolmekuukautismitat ovat aika vakuuttavat: 6650g ja 64,8cm, py 42cm. Oiva on nyt samankokoinen kuin siskonsa puolivuotiaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!