torstai 13. maaliskuuta 2014

Haastettu

Kiitos haasteesta Kaksi jakautuu kolmeksi -blogille!

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille (tämä jää nyt välistä, pahoittelut!!)
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa (tämä jää nyt välistä, pahoittelut!!)
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut (tämä jää nyt välistä, pahoittelut!!)
6. Kerro kuka sinut haastoi, ei takaisin haastamista

11 asiaa minusta:
1. En ole koskaan kärsinyt vauvakuumeesta. Enemminkin järki sanoi, että nyt kannattaisi niitä lapsia yrittää, jos niitä perheeseen ylipäätään halutaan.
2. Pelkään ahtaita ja korkeita paikkoja. Silti haaveilen laskuvarjohypystä.
3. Olen tekniikkafriikki. Uusi tekniikka kiinnostaa minua tavattoman paljon ja opin tekniset asiat nopeasti. Jo koulussa olin aina parempi puukäsitöissä kuin "rättikässässä".
4. Olen "minä itse" -tyyppiä. Teen asian mieluummin itse kuin että pyydän apua. Isämiehen kanssa olen opetellut, että hän voi hoitaa joitakin juttuja, ettei minun tarvitse.
5. Olen tyyppiä "jos saat tehtävän, jonka deadline on ylihuomenna, Elli palauttaa sen jo huomenna".
6. Minulla on moottoripyöräkortti ja aion ostaa oman pyörän, kun lapset ovat vähän isompia.
7. Olen ollut kontrollifriikki. Uskallan sanoa näin, että olin, koska se on onneksi taaksejäänyttä elämää.
8. Ensimmäinen oma autoni oli punainen Lada, jonka rekkari oli BNV. Vitsailin aina, että se on mun oma BMW. Ei muuten jättänyt ikinä se auto pulaan!
9. Minä en voi nukkua Isämiehen kainalossa. Toinen ihminen liian lähellä tai kasvot vasten omiani ahdistavat, enkä saa unta. Outoa!
10. Isämies ja minä löysimme toisemme netin kautta, mutta emme deittipalstan kautta.
11. Nyt perhevapaalla ollessani päässäni on käynyt myös alanvaihto. Vaikka rakastankin odottamassa olevaa työtäni, silti mietin, haluanko tehdä sitä loppuelämäni ajan.

Minulle esitetyt kysymykset:
1. Jos saisit juuri nyt 200 000 € pankkitilillesi, mihin kaikkeen sen käyttäisit?
Ostaisin Isämiehen kanssa meille neliön (nykyisen kolmion sijaan) nykyiseltä asuinalueeltamme. Lopuilla rahoilla (jos sitä jäisi), remppaisimme mökkiä, veisin äitini ulkomaanlomalle ja kävisin itse vuoden tarpeiksi fysioterapeutilla/ osteopaatilla/ naprapaatilla.

2. Hemmotteletko itseäsi usein?
Aika harvoin. Pyrin tekemään kerran viikossa kasvokuorinnan, kerran kahdessa viikossa kasvonaamion. Tuonne pöydän alle ei uskalla edes kurkistaa, omat jalkani ovat olleet sen verran kauan huomiosta paitsi. Hemmotteluksi koen myös hyvän elämän muutoin. Tämän vuoden alusta olen keskittynyt etsimään uutta elämäntapaa. Syömään sellaista ruokaa, joka saa minut voimaan hyvin. Lepäämään ja liikkumaan sopivassa suhteessa.

3. Oletko tyytyväinen elämääsi?
Erittäin!!

4. Mitä ohjelmia katsot säännöllisesti tv:stä?
Pikku Kakkosta ja Avaraa Luontoa. Muuhun ei tässä elämäntilanteessa ole aikaa tai jaksamista, mutta minua ei haittaa olla pihalla :-)

 5. Jos olisit vastakkaista sukupuolta, mikä olisi nimesi?
Kuulemma ei ollut nimeä valmiina, mutta pitää kertoa toinen hupaisa juttu. Äitini aikoi ensin ristiä minut Kastehelmi-nimellä, joka olisi ollut tyttö(suku)nimeni kanssa aika hupaisa yhdistelmä. Kuin suoraan jostakin Harlekiini-kirjoista. Onneksi äiti tuli ristiäisiä edeltävänä päivänä järkiinsä.

6. Mitä kaikkia palveluita käytät sosiaalisesta mediasta?
Facebook, Twitter, Instagram, WhatsApp, Pinterest, Viber, Lumioiden Kohtauspaikka, eri foorumit.

7. Oletko joskus hukannut avaimesi ja jos olet, miten?
En varsinaisesti hukannut, mutta joka päivä jätän ne minne sattuu ja sitten niitä joudun etsimään.

8. Jos kuvittelet itsesi 5-vuoden päähän, mitä näet?
Näen itseni ylpeänä pienen koululaisen äitinä. Liikumme paljon luonnossa ja teemme lasten kanssa retkiä. Harrastamme geokätköilyä, ehkä partiota ja uimista. Lapsilla on kerran viikossa joku mieleinen harrastus. Vietämme paljon aikaa perheenä, läheisiä lapsellisia ystäviä tavaten.

9. Luovutatko verta tai olisitko valmis luovuttamaan?
Luovuttaisin, mutta kun hemoglobiini pyörii siinä luovutusrajalla, lääkäri ehdotti, etten enää kävisi luovuttamassa.

10. Kuuluuko tapoihisi myöhästely?
Ei, pikemminkin olen joka paikassa vähän etuajassa. Joskus se harmittaa, kun muita saa odotella, mutta mielestäni myöhästely on hyvien tapojen vastaista ja osoittaa, ettei toista osapuolta kunnioita. Joskus lasten takia tulee myöhästyttyä, mutta tällöin ilmoitan asiasta heti, kun huomaan, ettei aikataulu pidäkään.

11. Mikä/mitkä asiat ovat elämässäsi tärkeintä?
Isämies, lapset, rakkaus, perhe, (ei missään tärkeysjärjestyksessä), ystävät, hyvä ruoka ja riittävä (?) uni, matkustaminen ja mökki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!