maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lautaillen

Jatketaan kahden lapsen vanhempien elämää helpottavien apuvälineiden esittelyä. Ostin alennuksesta sisaruslaudan, jonka kehuttiin sopivan Phil&Tedseihin. No, eipä se niihin sopinut. Sopi kuitenkin matkarattaisiimme, joten se jäi palauttamatta. Minulla alkoi kuitenkin mennä hermo siihen, että lauta oli niin pitkä, että minun piti joko kävellä rattaiden sivussa, jolloin työntäminen jumitti käsivarret ja yläselän tai peppu pitkällä työntäen rattaita niiden takaa. Tällöin jumitti alaselkä ja koko ajan piti varoa potkimasta lautaa ja/tai sillä seisovaa taaperoa. Ei hyvä.

Mieleeni tuli, että kai nykymaailmassa jostakin löytyy sisaruslauta, joka toimii paremmin? Tietystieksyin netin ihmeelliseen maailmaan. Googletteluillani selvisi, että maailmassa todellakin saattaisi olla lauta, joka istuu sekä matkiksiimme että Phil&Tedseihin JA joiden kanssa voisi jopa kävellä normaalisti. Kävin katsastamassa laudan myymälässä ja hyvältä vaikutti. Monipuoliset säädöt, leveä lauta taaperon seistä, korkea laudan korkeus mahdollistaa normaalin jalkojen liikuttelun ja lyhyt etäisyys vaunuista mahdollistaa meikäläisen/ Isämiehen pitkät askeleet ilman selkävaivoja. Mikä tämä ihmelauta on?

z
Kuva lainattu valmistajan nettisivuilta.


Se on Lascalin Buggy Board. Hinta on aika suolainen, mutta itse olin sen valmis köyhtymään työntömukavuuden lisääntyessä eksponentiaalisesti. Lascalin nettisivuilla on sovellus, jonka avulla voi tsekata, sopiiko lauta omiin vaunuihin. Uskallan väittää, että Buggy Board sopii 95% myynnissä oleviin vaunuihin. Buggy Boardissa kolme eri säätöä. Noista laudan puoleisista punaisista säädetään laudan kiinnikkeet sopivan levyisiksi kiinnitettäviin vaunuihin. L-mutkan kohdalla säädetään kiinnityskulma vaunuhuin ja noissa "sarvissa" on kolme eri tapin kohtaa, joista voi valita omiin vaunuihin ja mieltymyksiinsä sopivimman. Itse vaunuihin kiinnitys on helppoa, eikä vaadi mitään työkaluja. Kunhan väännät kiinnittimen kiinni ja napsautat laudan pikakiinnityksellä kiinni ja menoksi! Kiinnikkeissä on tosiaan pikakiinnitys, jolla laudan saa irti vaunuista alle kahden sekunnin.

Eikä tässä vielä kaikki. Lautaan voi ostaa lisäkiinnikkeitä, jos niitä käytetään useammissa kuin yksissä vaunuissa. Me olemme toistaiseksi ruuvanneet kiinnikkeet aina irti, kun olemme siirtäneet ne vaunuista toisiin (eli Phil&Tedseistä matkarattaisiimme). Ei ole iso homma, mutta tällainen mahdollisuus on olemassa. Aiemmin sisaruslauta roikkui mustekalojen varassa, kun se ei ollut taaperon käytössä. Buggy Boardin mukana tulee myös kiinnityshihna, jolla sen saa kiinni vaunujen työntökahvaan. Pelkkiä plussia siis kaikki.

(Tästäkään suosituksesta en itse kostu senttiäkään. Tahdon vain jakaa käteväksi kokemiani juttuja muillekin, jos se helpottaa muidenkin elämää.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!