perjantai 9. toukokuuta 2014

The Muki

Minulla on jo vuosia ollut termosmuki. Ruma, teräksenvärinen. Piti kyllä teen niin kuumana, että poltin siitä juodusta teestä kieleni ja kitalakeni liian monta kertaa. Mietin, että on pakko olla olemassa paremman näköinen termosmuki, mutta en tiennyt, mistä lähteä etsimään. Kunnes sellainen tuli vastaan Visuaalisesti vaativa -blogissa. Olihan sellainen pakko tilata. Hyvännäköinen muki, jossa juoma pysyy kuumana. Tilasin meille Isämiehen kanssa hääpäivälahjaksi. Isämies on omaansa kovin ihastunut. Mutta minä kömpelönä olen kaatanut mukin liian usein ja ongelmana on se juoma-aukko. Siitä kun valuu liian nopsaan neste alustalle, ennen kuin hätiin ehtii.

Jatkoin etsimistä. Ensiksi törmäsin mukiin Mintun blogissa. Sitten sitä tuntui hehkuttavan yksi sun toinen. Näyttää hyvältä, mutta toimiiko se oikeasti? Muovimuki, joka pitää nesteen lämpimänä? Olin skeptinen, tunnustan. Sitten satuin näkemään kauppareissulla pikkuputiikissa mukia myytävän kivan värisenä ja kohtuulliseen hintaan. Ja niin se kotiutui meikäläisellekin.


Muki Giver-värisenä oli minun valintani (kuva lainattu valmistajan sivuilta).

Mikä Keepcup sitten on? KeepCup syntyi australialaisten kahvilanomistajien toimesta. Abigail Forsyth ja Jamie-veli turhautuivat kertakäyttöisten kahvimukien aiheuttamaan jätemäärään, joka syntyi take away -kahvien yleistyttyä. Sisarukset alkoivat pohtimaan uudelleenkäytettävien mukien mahdollisuutta markkinoilla. Keepcup itsessään on kierrätettävä tuote. Vuonna 2009 syntyi KeepCup.

KeepCup on valmistettu BPA-vapaasta muovista ja kestää sekä konepesua sekä mikroa. KeepCup ei ole termosmuki, mutta pitää juoman lämpimänä 20-30 minuuttia perinteiseen pahvimukiin verrattuna (uskaltaisin luvata, että pysyy sisätiloissa puolisen tuntia lämpimänä). Mukeja on saatavilla viittä eri kokoa: S, SiX, S, M ja L. Värivaihtoehtoja on rajaton määrä. Voit myös itse suunnitella oman yksilöllisen mukin valitsemalla omaa silmää miellyttävät värisävyt Keepcupin omilla nettisivuilla. Mukia saa onneksi jo Suomestakin, jos yhden mukin tilaaminen pallon toiselta puolelta ei tunnu ekologisesti järkevältä. Suosittelen! (Mä harkitsen jo toisen mukin ostoa töihin. Vaikeuksia teettää vain värin valinta. Taas.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!