Oiva on nyt saavuttanut yhdeksän kuukauden rajapyykin. Kävimme kahdeksankuisneuvolassa viikkoa ennen yhdeksänkuukautispäivää. Mitat kunnioitettavat 9610g ja 78cm. Aino oli suunnilleen samoissa mitoissa puolitoistavuotiaana.
"Touhukas, pitkä poika, harjoittelee konttaamista, nousee tukea vasten seisomaan." Oiva on liikkeellä koko ajan. Joko tapailee konttailua, ryömii hassulla uimisen näköisellä tyylillään, nousee pystyyn kaikkea mahdollista vasten ja osaa myös kauniisti niiaten laskeutua alas. Ihailen tuota keskivartalon lihastasapainoa. Ollapa itsellä yhtä vahva torso! Ohimoilla komeilleet muksahtelun aikaansaamat mustelmat ovat jo onneksi muisto vain. Istuminen ja taputtaminen on niin kivaa.
Oivan mielestä parasta on sisko. Nämä kaksi nauraa räkättävät ja kiljuvat kilpaa, Oiva kiirehtii siskonsa perään aina ja kaikkialle (myös siskon pottaseuraksi vessaan, jos vaikka pääsisi kaatamaan potan). Kaikki, mistä tulee ääni, on mahtavuutta. Mitä lujempi, sen parempi. Aikamoinen äänikone on tuo pieni mies itsekin. Päpättää, papattaa, karjuu, ärjähtelee, kiljahtelee. Taputtaa, nauraa, vääntelee naamaansa ja selvästi nauttii siitä, että saa muut nauramaan. Meidän pikku koomikon alku.
Vaipanvaihto on jotakin aivan kamalaa. Etenkin, kun vaipanvaihtaja pitää kiinni, eikä pääse karkaamaan kahdeksatta kertaa vaipanvaihdon aikana. Pukeminenkin on aivan kamalaa. On aikamoista pukea lähes kymmenkiloista lihaskimppua, joka ei halua tulla puetuksi ja pistää kaikin voimin vastaan. Poika viihtyisi kai mieluiten naturistina, jos saisi itse valita. Harmitus ilmaistaan ruttaamalla alahuuli niin komeasti kaksinkerroin, että draaman tajua tuntematon saattaisi ihmetellä. Sitten aukaistaan suu ja varmistetaan silmäkulmasta vilkaisemalla, että yleisö seuraa suusta pääsevää vihaista ja lujaäänistä väninää. Yhtä nopeasti suu vääntyy taas hymyasentoon (onneksi) ja onpa äitini nimennyt Oivan jo pojaksi, jolla "on suu naurua täynnä". Hurmaava hymypoika tuo pikkumies on. Paitsi väsyneenä ja hampovana, jolloin hänestä tulee 24/7 känisevä sylihiiri, jolle mikään ei kelpaa.
Hiekka on aivan parasta syötävää. Ruuista varmimmin uppoavat puurot ja leivät, kananmuna ja peruna. Oiva siirtyi syömään meidän kanssa samaa ruokaa pari viikkoa sitten. Ainon syntymän jälkeen kun olen kokannut kaikki suolattomina versioina joka tapauksessa, niin kaikki sopii Oivallekin. Suola lisätään tarvittaessa suoraan aikuisen omalle lautaselle. Oman ruokavalioni vuoksi käytän soija- ja kaurakermoja, joten niitäkin Oiva on saanut jo maistella, samaten soijajogurtti kuuluu jo ruokalistalle. Helpottaa kyllä elämää, kun ei sössöruokia tarvitse enää kokata erikseen. Sormiruoka on kivaa ja parasta on masun täytyttyä heittää kaikki pöydällä oleva lattialle.
Oiva nukkuu keskimäärin puoli kahdeksasta puoli kuuteen. Aika kivasti. Ilman yöheräämisiä siis. Välillä poitsu taitaa nähdä painajaista, kun huutaa niin hysteerisenä yöllä. Ruokaa hän ei ole kuukausiin kaivannut yöaikaan. Nyt vaivaavat ylös tulossa olevat hampaat. Oiva nukkuu edelleen pinniksessä olohuoneessa. Hän kuorsaa sen verran vahvasti, että mökillä nukkuessamme samassa huoneessa, joudun käyttämään korvatulppia. Isämiehen kesälomalla meidän projektinamme on siirtää Oiva nukkumaan siskonsa kanssa samaan huoneeseen. Päikkäreitä nukutaan keskimäärin kolmet. Yleensä puolen tunnin pikatirsoja. Pari kertaa viikossa yksi unipätkä on pidentynyt puoleentoista - kahteen tuntiin. Halleluja, edes hetki omaa aikaa päivisin!
Ymmärrys on kehittynyt valtavasti. Kun sanon, että "isi tulee kohta", alkaa pieni mies kiitää eteistä kohti. Kieltoja ymmärretään, mutta niiden jälkeen vain irvistetään ja jatketaan siitä, mihin homma jäi. Oiva vihaa myös sitä, että hallusta poistetaan esine, jonka on itse löytänyt. Kaukosäätimet, kännykät, you name it. Paperin repiminen kappaleiksi ja murusten tunkeminen suuhun on ah, niin ihanaa. Erityisesti Oiva hermostuu suun tyhjennyksistä siitäkin huolimatta, että suussa on joku esine, jota ei itse tahdo edes nielaista (esim. rätinpalanen). Hampaita pieni mies osaa narskuttaa korvia vihlovalla tavalla.
Silitellessäni iltaisin Oivan hiuksia mietin,
millainen hän mahtaa olla vuoden päästä.
Millainen siskonsa iässä kolmevuotiaana.
Millainen hän on kouluunlähtiessään?
Säilyykö sama huumorintaju hänen tavaramerkkinään.
Temperamenttisuus ja vahva tahto samaten.
Miltä hän näyttää viisitoistavuotiaana,
saanko vielä silloin silittää tuota silkkistä kullanväristä päätä.
Ottaa syliin, sanoa: mamman kulta.
Miten sinä kasvatatkaan minua,
kasvamme yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!